Perustiistai

Minne nämä päivät oikein menevätkään? Taas on tiistai, ja minulla viikon ainoat treenit tiedossa. :P Viime viikolla ahkeroin muina iltoina vanhimman poikamme huoneen parissa. Sitä edellinen viikko meni kyllä ihan jossain muualla kuin treenikentällä. Olin ei edellisen mutta sitä edellisen viikon keskiviikosta lähtien yksin kotosalla pienempien poikien kanssa. Torstaina kävimme kyllä sitten sateesta huolimatta treenikentällä. Sain sen verran houkuttelevan kutsun päästä treenaamaan taitavien silmien alle, että olihan siihen kutsuun vastattava (ilolla) myönteisesti. Sain monta hyvää vinkkiä sekä uuden, pitkän liikkeen että merkittömän merkin treenaamiseen. Yksi ehkä tärkeimpiä huomioita oli se, että minun pitäisi treenata kapuloista luopumista kyseisestä liikkeestä erillään, jotta itse liikkeeseen ei liityisi sitten mitään ikävää. Toinen tärkeä huomio oli se, että minun pitäisi suunnitella treenit niin, että Super onnistuu niissä, eikä niin, että vasta useamman epäonnistumisen kautta tulee se ensimmäinen onnistuminen.

Tältä näytti Eliaksen tuleva huone vielä viime viikon alussa

Tältä näytti autoni takapenkki treenien jälkeen

Lauantaina matkasimmekin poikien kanssa Kuopioon. Sukuloinnin ja Ikean läpijuoksun lisäksi tuli treffattua Senna-tyttöstä, aikamies-Oivaa sekä Nemo-äksöniä.Olipas kyllä kiva reissu ystävien luo.

Viime viikolla kävimme taas perinteisesti tiistaina treenaamassa aksaa sekä tokoa. Nyt ajattelin tehdä pitkän liikkeen ja eteenlähetyksen lisäksi yhden vähän "hassumman" tunnarin.

Senna, Oiva, Super ja Nasta syvällä Savossa

Pitkän liikkeen merkin kierto takeltelee vielä ajoittain mutta onnistuimme siitä sitten kuitenkin. Vielä ei ole kuitenkaan sitä varsinaista ahaa-elämystä tullut. Jos teen sen ilman esteitä, sujuu se loistavasti. Esteet ja kapulat ovat Superille vielä liian suuri houkutus. Jatkamme asian työstämistä. Eteenlähetykset onnistuivat huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin. Otin käyttöön ison, helposti erottuvan kosketusalustan, ja yritän palkata eteenpäin menemisestä, en niinkään alustalle päätymisestä. Toisin sanoen heitän pallon perään, kun Super juoksee eteenpäin. 

Tunnarissa laitoin nyt kapulat X:ksi. Eipä tämäkään tuottanut ongelmia. Sieltä yläsakarasta Super omansa nappasi ja tyytyväisenä itseensä toi kapulan minulle. Viime viikolla seuraamisessa keskityin nyt juoksuosuuteen. Jätän nyt peruuttamiset vähemmälle, kun Super on alkanut niissä yliyrittämään ja pitäähän sitä osata eteenpäinkin kulkea.

Viime tiistai-illan aksatreeni

Aksasta sen verran, että Kiialla toimii ns. persjätöt mutta takaaleikkaukset ovat hieman hankalia. Kiia aika huonosti ohjautuu takaapäin tai lähinnä ei onnistu enää kääntymään esteen päällä oikeaan suuntaan niin notkeasti, jolloin tiedossa on isoja kurveja. Nastalla sen sijaan voisi olla ainakin vielä tässä vaiheessa parempi käyttää ihan rehellisiä valsseja persjättöjen sijaan. Nasta kun helposti ajautuu tällä tavoin esteen ohi. Lukee sen käden liikeradan toisella tavalla kuin Kiia, joka on selkeästi estehakuisempi kuin Nasta.

Loppuviikko meni sitten ihan taas toisissa merkeissä. Tänään taas vuorossa tosiaan tokoa sekä aksaa. Jospa sitä loppuviikosta innostuisi jotain treenailemaan tai sitten ei...

Suuria odotuksia, surkeita tuloksia

Nämppä juhli 12-vuotissyntymäpäiväänsä perhepiirissä

Tämähän lupaa hyvää, ajattelin.

Meidän jälki

Kuten viime postauksessani kerroin, vietimme viime viikolla Nämpän 12-vuotissyntymäpäivää. Illasta istutin tytöt herkkupöytään. Jokainen heistä odotti kiltisti lupaa saada nauttia (ahmaista) oman herkkunsa. Lauantaina aamulla, kun kello soi 5.30, mietin hetken, että onko tässä mitään järkeä nyt lähteä kahden jälkitreenin pohjalta Lahteen asti kokeeseen. Todettuani ettei tässä ole aikaisemminkaan mitään järkeä ollut ja ettei sitä koskaan tiedä, nousin ylös, söin aamupalan, käytin koirat ja pakkasin Superin seuraneidiksi ja Kiian kisakoiraksi autoon ja kaasutin pihasta. Matka Lahteen sujui hienosti ja ehdin ajoissa paikalle. Ensimmäisenä oli vuorossa jälki. Sain itselleni nelosjäljen. Pidän nelosta onnennumeronani, joten fiilikset olivat varsin myönteiset. Ajelimme sitten peräkanaa maastoon. Meidän lähetys matkaan oli viimeisenä. Ehdin siinä tovin selata feisbuukkia ja kaikkea muuta tuiki tärkeää. Ehdin myös hieman ulkoiluttaa niin seuraneitiä kuin itse kisakoiraa. Kumpikaan luonnollisesti ei tehnyt tarpeitaan, kun eivät päässeet metsän puolelle. Virhe 1. Katselin jälkeämme ja koska kolmosjälki oli aika lähellä oikealla, ajattelin, että meidän jäljen olisi lähettävä vasemmalle. Virhe 2. Syvennyin sen verran tiiviisti feisbuukin selaamisen, etten huomannut tuomarin tulevan paikalle ja kiirehän siinä sitten tuli. Virhe 3. Nopeasti kaivoin Kiian autosta ja laitoin kamppeet päälle. Tunnetusti kaikki kiire ja häsääminen ei ole ainakaan Kiian kanssa kovinkaan hyvä aloitus. Nostattaa sen verran kierroksia. Pääsimme kuitenkin aika nopeasti aloitukseen ja lähetin Kiian janalle. Tässä vaiheessa alkoi muuten sataa rankasti ja ukostaa. Taivas jyrisi ja pisarat olivat ainakin litran kokoisia. 

Janalla ensimmäisessä lähetyksessä Kiia alkoi kaartaa voimakkaasti vasemmalle. Ajattelin, että se on ottanut hajun jäljestä (ja olihan se ottanutkin) mutta koska kaartaminen oli niin voimakasta, pyysin Kiian takaisin ja käskin eteen. Nyt Kiia eteni about 5-6 metriä mutta lähti taas kaartamaan vasemmalle, joten annoin Kiian mennä. Kiia nosti jäljen ja lähti ajamaan sitä mutta sehän oli sittenkin takajälki. Kiia oli todella voimakkaasti jäljessä kiinni, joten jouduin useamman kerran pyytämään Kiian luokseni. Alkuun näytti, ettei Kiia saa nostettua jälkeä toiseen suuntaan mutta sitten käytännössä näytin Kiialle suunnan. Onneksi saimme jäljestä kiinni vaikka haparoiden. Kun sihteeri ja tuomari lähtivät kävelemään, tiesin, että olemme nyt selvittäneet alun. Tästä kaikesta sähläyksestä johtuen saimme janalta surkeat 27 pistettä. Ensimmäinen keppi löytyi ensimmäisen kulman jälkeen. Palkkasin Kiiaa leikittämällä sitä, mikä nostatti kierroksia. Virhe 4. Jäljen uudelleen nostaminen oli tuskaista mutta kyllä se Kiia sen taas kiinni sai. Jotain sitten tapahtui. Jossain vaiheessa Kiia ilmeisesti vaihtoi harhajälkeen, sillä melko alussa (olimme kulkeneet ehkä korkeintaan 300 metriä) Kiia jäljesti tielle autoamme kohti. Tajusin tässä vaiheessa, että Kiia oli harhajäljellä. Yritin korjata tilanteen mutta koska satoi kaatamalla ja taivaskin murisi (Kiia ei muuten ollut moksiskaan ukkosesta. Samaa ei voi sanoa minusta, sillä en pidä ukkosesta varsinkaan, jos olen itse metsässä korkeiden puiden alla.), päätin jättää leikin kesken. Kisapaikalle kurjan tuloksen päälle sain kuulla keljuilua ylituomarilta meidän surkeista tottispisteistä hänen allekirjoittaessa kilpailukirjaani ja tavallaan ihan aiheesta. Olemme kisanneet Kiian kanssa ennen lauantaita neljä kertaa aikaisemmin. Ensimmäisestä kokeesta saimme tottiksesta 89 pistettä, vaikka silloinkaan Kiia ei tainnut tehdä metrisen paluuhyppyä. Seuraavista kolmesta kokeesta olemme saaneet 75, 76 ja 74 eli nippa nappa hyväksyttyyn tulokseen tarvittavan pistemäärän. Onhan meillä ollut haasteita tottiksen kanssa mutta nyt olen saanut sitä paremmin kasaan. Toisaalta olisi kutkuttanut käydä katsomassa, onko treeni tuottanut tulosta mutta koska keli oli todella surkea, päädyin toisenlaiseen ratkaisuun. Aikaisemmissa kokeissa Kiia ei ole tehnyt kertaakaan metrisen paluuhyppyä ja yleensä on käynyt aika kuumana, mikä on näkynyt seuraamisen edistämisenä ja seilaamisena (on pyrkinyt koko ajan varastamaan eteenlähetyksen palkalle, jonka arvon muuten vähensin näissä muutamissa tottistreeneissä, jotka ehdin tässä tehdä ennen koetta ja sain Kiian paremmin hanskaan), noutoihin varastamisena, noutoesineen pureskeluna/tiputtamisena sekä eteenlähetyksessä on tarvittu useimmiten kaksi maahan-käskyä.  Kuulemma ei edes tyttötottiksella kuuluisi saada noin huonoja pisteitä... Jäi kuitenkin epäselväksi, minkälaista on tyttötottis. Onko se tyttötottis sitä, jolla voitetaan PK SM:t?

Paikan päällä puhuessani meidän metrisen paluuhypyn ongelmista kuulin myös, että näiden pienempienkin rotujen pitäisi pystyä suorittamaan metrisen paluuhyppy ongelmitta. Siitä tulikin mieleen, että joskus tuntuu, että tietyt ihmiset pk-puolella pitävät kynsin hampain kiinni tuosta metrisestä ihan vain siksi, että heillä olisi edes jonkinlainen kilpailuetu tiettyihin varsin hienosti pärjänneisiin rotuihin nähden (koosta huolimatta). Se nyt on minulle se ja sama. Pitäkööt metrisensä. Jos minun koirat eivät siinä onnistu, harrastelen jälkeä ja muita maastolajeja omaksi iloksi ja säästän nekin osallistumismaksut muihin lajeihin. 

Tiistai-illan treenit

Sunnuntaina aamulla, kun kello soi 7.30, mietin hetken, että onko tässä mitään järkeä lähteä ajamaan Pieksämäelle treenaamaan, kun vatsassa vääntää ja on huono olo. Todettuani ettei tässä ole aikaisemminkaan mitään järkeä ollut ja etten voi tehdä ohareita treenikamuille, nousin ylös, jätin aamupalan väliin, käytin koirat ja pakkasin Superin ja Nastan autoon ja kaasutin pihasta. Matka Pieksämäelle sujui hienosti ja ehdin ajoissa paikalle. Treenasin Superin kanssa pitkää liikettä, paikkiksia sekä merkintöntä merkkiä. Paikkikset ja merkitön merkki sujuivat hyvin mutta pitkän liikkeen kanssa tahmoo. Treenasimme siinä sitten vielä Hemmon ja Oivan kanssa. Näinpä samalla Superin poikaa Kodaa sekä ihanaista Sennaa. Nasta pääsi tekemään vähän agilitya mutta koska minulla oli jo tässä vaiheessa todella heikko olo, jätin omat treenit todella vähiin. Kotimatka tuntui tuskaiselta. Kotiin päästyäni menin peiton alle ja nukuin kolme tuntia. Minulle nousi myös kuume. Sen verran ärhäkkä oli vatsatauti, jota kesti myös vielä seuraavan päivän. Tiistaina illasta alkoi olo olla vähän parempi, joten päätin lähteä aksatreeneihin tekemään jotain pientä. Nasta oli todella pätevä. Sitä on kyllä helppo ohjata. Kepitkin sujuivat nyt todella hienosti. Nasta tuntui tiistaina jotenkin pirteämmältä, vai johtuiko se siitä, että olin itse toipilas? :) 

Superin kanssa ajattelin tehdä jotain helppoa eli tein ohjattua, merkin kiertoa ilman häiriötä sekä L-mallisen tunnarin kahdeksalla kapulalla. Ohjattu sujui, vaikkakin oikeanpuoleinen kapula tuntui häviävän hämärtyvässä illassa maastoon niin Superilta kuin Kiialta. Kun kävin viemässä kapulat niin, että koira näki sen, onnistui myös sen oikean nouto. Merkin kierrot olivat vauhdikkaita, vaikkakin Super vähän kaarattaa paluussa. Sain muuten vinkin noihin kiusauksiin. Laitan seuraavan kerran kapulat vähän kauemmaksi kuin sen 5 metriä eli levennän liikettä. Hyvin looginen vinkki. Ihan hävettää, kun en itse tätä tajunnut. Uudenmallinen tunnari onnistui ongelmitta, vaikka pienen hetken Super ihmetteli, että mites nämä kapulat nyt näin menevät. :)

EK3 Theba
Kuva: Sara Mäkelä

Sain muuten kuulla, että Superin sisko, Theba Saran ohjastamana, oli tehnyt eilen EK3:sen ykköstuloksella.Vähänkö minä olen ylpeä tästä parivaljakosta. Paljon onnea Saralle ja Tepolla hienosta tuloksesta! Oliko se niin ku *tik tak* :) Tuleva viikonloppu on myös ohjelmaa täynnä. Lauantaina meillä on agilitypäivä Kehrossa. Kouluttajana on Jari Salmela. Osa porukoista käy myös lampailla. Itse osallistun Kiian ja Nastan kanssa aksakoulutukseen. Sunnuntaina onkin sitten pikkasta isompi ryhmänäyttely Muuramessa. Sinne on ilmoitettu kaiken kaikkiaan 31 bortsua. Tosin jo nyt tiedän, ettei yksi pojistamme pääsekään osallistumaan. Meidän tiimistä tulee useampi koira. Todella ihanaa päästä näkemään taas ties vaikka ketä. Osan kyllä näen jo lauantaina :)

Amorin apulaisena

Viime viikko meni lastenlastani hoitaessa, joten emme ehtineet treenaamaan. Perjantaina pukkasikin reissua etelään, jossa meni koko viikonloppu. Minulla oli mukanani Kiia ja Super mutta emme ehtineet muuta kuin tekemään normilenkit. Sunnuntaina ajelin Lempäälän kautta kotiin. Lempäälästä nappasin matkaani yhden shelttiuroksen riiuureissulle Jyväskylään ja yhden bordercollietyttösen riiuureissulle Keuruulle tai siis bc-tyttönen tuli meille, josta minun oli tarkoitus sitten viedä tyttöä pojan luo. Olen siis ollut tässä kovastikin amorin apulaisena. :)

Maanantaina "piti" tehdä vähän lyhempi työpäivä, sillä illasta matkasimme ukkoni kanssa Himokselle Linkin Parkin konserttiin.

Linkin Parkin konsertti oli huikea kokemus!

Tiistaina pääsimmekin kahden viikon tauon jälkeen agilitytreeneihin. Vuorossa oli taaseen hyppy-putki -rallattelua, jonka tarkoituksena oli treenata oikeanlaista rytmitystä. Kiian kanssa sain homman sujumaan erinomaisesti. Nasta on vähän sellainen saateltava vielä, niin ei tarvitse hirveän tarkkana olla rytmityksistä. 

Superin kanssa tein vain eteenlähetyksiä ja pitkää liikettä. Pitkässä liikkeessä treenasin kolmea asiaa: 1) merkin kiertoa, 2) suuntia ja 3) kapulan palautusta. Merkin kierto alkoi jo sujua niin, että ravilla mentiin merkille (kapulat niin kovasti ahistavat) ja vauhdilla tultiin takaisinpäin. Uskon kyllä, että saan tämän liikkeen kasaan ja vauhtikin tähän tulee vielä löytymään, kunhan merkin merkitys saadaan tarpeaksi korkealle tasolle. Suunnat onnistuivat 98 %:sti. Kapulan palautukseen oikealta tultaessa tulee takaa ja vasemmalta sivulla kiertäen. Opetan Superin siis palauttamaan nyt suoraan sivulle. Näihin Super tarvitsee vielä käsiavun. Eteenlähetyksen onnistuivat ihan ok:sti. Vähän meinaa ennakoida pysäytystä mutta tähän lääkkeeksi huomattavati ylipitkän lähetykset eli teen eteenlähetyksiä about 25 metristä, enkä pysäytä, jos ennakoi. Pitänee siirtää palkkapurkille tämä liike, niin saamme vauhtia ja ennakointi vähenee.

Eilen ajelinkin sitten aamusta ensin Kalajoelle mummoani katsomaan. Vastikään 88 vuotta täyttänyt mummoni kaatui ja häneltä murtui sekä lonkka että olkapää. Koska mummoni on varsin iäkäs ja sairastaa sekä osteoporoosia että alzheimeria, ei leikkaus tule kyseeseen. Nyt emme voi muuta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta. Tosiasiassa tiedämme kaikki, kuinka tämä tarina tulee päättymään, minkä vuoksi otin töistä vapaata ja ajelin mummoani katsomaan. Oliko tämä viimeinen kerta, sitä en tiedä mutta oli ihanaa tuottaa vanhalle ihmisille iloa edes hetkeksi. Hänhän ei enää puhu kuin muutamia pääsääntöisesti sekavia sanoja mutta mielestäni jostain mielen syvistä sopukoista hän pystyy tunnistamaan meitä läheisiä, mikä näkyy ilahtumisena ja haluna silittää kasvojamme sekä pitää kädestä kiinni.

Kotiin tultuani pakkasin autoon lemmenkipeän bc-nartun ja ajelin Keuruulle. Pariskunta kyllä leikki ja lämmitteli mutta selkeästi tyttö antoi vielä vain ymmärtää mutta ei ymmärtänyt antaa. Koska olen tästä päivästä sunnuntaihin asti yksin kotona pienempien poikien kanssa, päädyimme sellaiseen ratkaisuun, että otin myös sulhasen meille. Tiedoksi nyt kaikille pentukuumeisille, että jos astutus onnistuu ja tuottaa hedelmää, pentuja voi kysellä kaveriltani, ei minulta. Olen vain amorin apulaisena.

Nuoripari

Mieheni ei muuten eilen illalla edes tajunnut, että kodinhoitohuoneessamme olikin täysin vieras koira. Vasta tänä aamuna poikien pongattua uuden koiran kotonamme, kysyi mieheni, että:"Mikä tuo on?". Vastasin hänelle:"Bordercollie." :P

Paljon onnea 12-vuotiaalle Nämpälle!

Tänäänkin on hyvin merkityksellinen päivä, sillä tänään Nämppä täyttää 12 vuotta. Meillä on illasta tiedossa nakkikakkua. Olen aina sanonut leikkimielellä, että Nämpällä ja minulla on sopimus 15 vuodesta. Toivottavasti Nämppä pysyy kunnossa ja pystyy täyttämään sopimuksen. Minä omalta osaltani pyrin pitämään mummokoirasta mahdollisimman hyvää huolta, jotta pääsisimme tavoitteeseemme.

Olen muuten ollut kovin ylpeä tytöistäni, kun ovat ongelmitta ottaneet vastaan laumaamme ensin täysin vieraan, juoksuisen nartun ja nyt vielä yhden uroksen. Koko lauma on sulassa sovussa lenkillä ja kotona. On meillä vain hienoja koiria!