Ähäkutti!

Juttelin tuossa pari päivää sitten yhden entisen laukaalaisen koiraharrastajan kanssa pitkään ja hartaasti koirien tai siis nimenomaan bordercollieiden kouluttamisesta. Kyseinen harrastaja on kouluttautunut koiranomiksi ja on vetänyt kursseja niin Oulussa kuin Laukaassa. Elisalla on ns. koirasilmää ja hän sen lyhyen hetken mitä ehdimme yhdessä tokossa ja haussa treenaamaan on auttanut minua paljon enemmän kuin monet muut. Juuripa hän auttoi minua ymmärtämään paremmin Kiian luonnetta. Hänen mukaan Kiia toimii aina vain paremmin turhauman kautta. Turhautuessaan Kiia yrittää kahta kauheammin parantaa suoritustaan. Olen ollut onnekas, ja Elisa on jakanut osaamistaan kanssani nyt muutamaan otteeseen muuttonsa jälkeen myös puhelimitse. Itseäni jäi kaivelemaan meidän lauantainen koesuoritus tai siis sen totaalinen puuttuminen ja niinpä soitin taas Elisalle. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että juoksut aiheuttavat ihan jonkin verran sekasortoa (ainakin joidenkin) narttujen päässä, eivätkä sen vuoksi pysty välttämättä parhaimpaan suoritukseen kokeessa, koska myös itse koetilanne on omiaan "stressaamaan" koiraa, vaikkakin yleensä hyvin positiivisessa mielessä. Huomion kiinnittyminen yleisöön ja siellä istuviin koiriin ja sitä kautta epäonnistuminen ja minun kanssa konfliktin syntyminen luoksetulon alussa olivat omiaan luomaan lisää painetta Superiin, jolloin se ei enää kerta kaikkiaan pystynyt suoriutumaan normaalilla tasollaan ja ruutu pääsi hukkaan. 

Toinen asia, jonka tiimoilta koin toisen ahaa-elämyksen, koski Superin ylivireongelmaa kokeissa. Olen siis nyt aina palkannut Superin kokeen jälkeen ja välissä, oli suoritus minkämoinen tahansa. Ajatuksena on ollut saada Superille hyvä fiilis kokeeseen mutta samalla olen tinkinyt pahasti mustavalkoisuusperiaatteesta. Itse kun koulutan ihmisiä, korostan sitä, kuinka koiran kanssa pitää olla ehdottoman mustavalkoinen. Puolittaisia, sinne päin -suorituksia ei pitäisi hyväksyä. Nyt sitten olen antanut Superin tehdä niin kuin on itse parhaimmaksi nähnyt (tehnyt kaukkareiden vaihtoja omaan tahtiin, pöllöilyt metallinoudossa yms.) ja silti palkannut Superin siitä. Elisa korosti sitä kuinka nämä meidän otukset palkkautuvat jo itse toiminnasta. Toko on niin kivaa. Superin ilmehän on juuri ollut sellainen, että:"Äiti, enks mä oo aika taitava?! Äiti, kato kuinka mä osaan!" Korvat pystyssä ja häntä heiluu. Elisa korosti sitä, että ohjaajan pitäisi päättää milloin palkka annetaan ja millä kriteereillä. Nyt Super on päässyt itse palkautumaan ja vieläpä niin, että olen palkannut tytön erikseen. Elisa oli sitä mieltä, että nämä meidän kaverit kyllä erottavat koe- ja treenitilanteen ja Super on mitä luultavimmin oppinut, etten puutu sen hööpötyksiin koetilanteessa. Ei siis ole ihme, että meillä alkaa loppua kohden ilo olla ylimmillään. ;)

Kolmas asia, joka ei tullut minulle uutisena, oli yllätyksellisyys. Tämä koskee erityisesti Kiiaa, josta kerroin Elisalle, etten ymmärrä miksi se luulee tietävänsä paremmin mitä sen pitää tehdä (esim. ohjatussa noudossa) kuin tietää. Elisa antoi minulle esimerkin. Jos teen sen samaisen matematiikan kokeen jo 50. kerran peräkkäin, saattaa olla, että alan täyttää sitä ulkomuistista ilman että katson itse tehtäviä enää niin tarkasti. Nyt kun sen kerran matikan kokeessa onkin välissä jokin eri tehtävä, voi minulta jäädä se huomaamatta, koska luulen osaavani kokeen ulkoa. Näin varmaan myös Kiian ajatuksenkulku toimii. Meillähän on aika usein kokeessa juuri ohjattu nouto mennyt pieleen tai zetan jäävät. Ohjatussa Kiia syystä tai toisesta luulee tietävänsä kumpaa kapulaa ollaankaan hakemassa ja hakee sen, käskytin minä sitten mitä tahansa. Lääkkeeksi tähän tautiin Elisa määräsi keskittymis- tai siis kuunteluharjoituksia merkillä. Minun on oltava yllätyksellinen niin, että Kiia joutuu keskittymään merkillä, että mitäköhän_sieltä_tulee_tällä_kertaa. Tein eilen sitten tällaisia kuunteluharjoituksia merkillä. Välistä tehtiinkin kaukkareiden vaihtoja vaikka missä järjestyksessä ja siitä palkka ja uudestaan merkille ja sitten vasta kapuloille. Välistä hiivin lähemmäksi vaanien ja vapautin leluun. Välistä pitikin mennä samaiselta merkiltä ruutuun. Lopetin eilisen treenin siihen, kun lähetin Kiian ruutuun ja sielläpä olikin tunnarit. Kiian tultua ruutuun käskin etsimään oman ja niin tyttö keskittyi haistelemaan tarkkaavaisesti ja toi oman. Tiistainahan me kävimme Pieksämäellä treenaamassa ja siellä Kiia taas hammasteli kaikkia kapuloita, vaikka toikin oman. Vasta toisella toistolla asettui aloille ja teki töitä kunnolla. Mutta tämä siis vaati tällaisen "kuuntele, nyt apina" -maan pinnalle palautuksen, kun Kiian pitäisi olla kuulolla koko ajan. Mutta eihän sen ole tarvinnut, kun ei sitä ole siltä vaadittu. Taas pitää katsoa itseänsä peiliin. Enkö siis opi koskaan?

Puhuin myös Elisalle Kiian Mikkelin kokeesta ja ihmettelin sitä miten ihmeessä Kiia päätyi ohjatussa noudossa merkiltä merkille. Elisa korosti, että bordercollie on jalostettu (isoilla lainausmerkeillä) "häiriöherkäksi" eli sen pitää rekisteröidä ympärillä tapahtuvaa sekä reagoida pienempiinkin eleisiin ja liikkeisiin. Itse jo ennen tätä maanantaista puhelua olin miettinyt, että huitaisinkohan liian sivulle kädelläni, minkä vuoksi Kiia ajatteli sen tarkoittavan sitä, että pitääkin mennä oikealla olevan merkin taakse. Toki kierrokset olivat kohdillaan, sillä koko kokeen yksilöliikkeet alkoivat ohjatulla. Olen nimittäin tehnyt tällaisia harjoituksia treeneissä, eikä kertaakaan Kiia ole mennyt sivussa olevan merkin taakse. Pitänee huitoa seuraavan kerran vielä vähän suureleisemmin. 

Eilisestä agilitytreenistä lyhyesti sen verran, että treeniratanamme oli Kermisen hyppyrata viime viikonlopulta. Vedimme sen taas todella hienosti Kiian kanssa. Jäin miettimään miksi en osaa ohjata Kiiaa tuolla tavalla kisoissa vaan se menee aivan armottomaksi räpellykseksi. En kuitenkaan jännitä agilitykisoja lähes laisinkaan. Sellainen pieni positiivinen kutina toki on muttei mitään sen kummempaa. 

Nasta myös selviytyi yllättävän hyvin pimeistä putken päistä ja välistävedoista ja takaakierroista ja ja ja ties mistä. Kepit se tekee nyt aika vinoina. Pitänee alkaa niitä pikku hiljaa laittamaan vähän enemmän suppuun. Että tällainen pikku postaus nyt sitten tähän... :)

 

Ja härkää sarvista

...kun ei näemmä meidän tokovalioituminen oikein ota tulta alleen, on minun otettava härkää sarvista ja alettava opettaa uusien sääntöjen mukaisia liikkeitä. Onhan ne joka tapauksessa opetettava. Me tosiaan treenasimme Superin kanssa tässä viikon sisään kolme kertaa Taitavien Tassujen hallissa. Koska vapaavuorot alkavat vasta klo 22, meni meidän treenit todella myöhäisiksi. Treenit menivät itsessään todella hienosti ja olin todella puhtia täynnä, kun ajoimme eilen Varkauteen tokokokeeseen. Mieheni jäi kotiin hoitamaan poikia vatsataudistaan huolimatta. (On minulla vain aika ihana mies, kun sanoi minulle aamulla, kun kysyin:"Mitäs nyt?", että:"Totta kai sinä menet kokeeseen..." Ilman vähäisintäkään sarkasmia.) Kokeemme alkoi ihan lupaavasti mutta sitten jo seuraamisen alussa Super oli jotenkin kuutamolla. Onneksi terästyi siitä ja saimme siitä vielä ihan kiitettävät pisteet. Zetakin meni ihan hienosti mutta sitten alkoi jyrkkä alamäki. Luoksetulon alussa Super meni maahan vasta kolmannella käskyllä. Sitä ennen katseli vain yleisöön päin, eikä edes korva liikahtanut, kun annoin käskyjäni. Kolmannella kerralla tosiaan meni maahan mutta ei edes silloinkaan vilkaissut minuun päin. Ruudun merkki oli hyvä mutta ruutu ei löytynyt, vaikka minun mielestä se oli varsin hyvin merkitty. Päätin keskeyttää kokeen ja ajella kotiin. Super ei kerta kaikkiaan ollut hommassa mukana. Syitä tähän voin toki spekuloida mielin määrin: a) juoksut tekevät tuloaan, ajatukset muualla b) olemme sittenkin treenanneet liikaa c) Super ei ole saanut tarpeeksi treeniä tuollaisessa häiriössä. Varkauden halli on aika pieni ja kisaajille varattu alue on todella pieni. Tämän vuoksi ihmisten pölinä kantautuu todella hyvin kentälle. Niin tai näin, en usko, että ehdimme enää kisaamaan ennen juoksuja, minkä vuoksi mahdollisten pentujen jälkeen meillä ei ole enää montaa mahdollisuutta valioitua vanhoilla säännöillä. Senpä vuoksi aloitinkin jo uusien liikkeiden treenaamisen.

Superin kanssa olemme siis jo tehneet sitä uutta korkeampaa merkkiä ja sen kiertoa. Superhan osaa (kuten myös Kiia tai Nancy) tolpan kierron, joten sinällään tämä ei ole täysin uutta. Nyt pitää tämä kiertäminen yhdistää isompaa merkkiin. Kiian kanssa tein jo myös kapuloiden hakua. Kuten arvelinkin vasen on vaikeampi, sillä minulla koirat kiertävät myötäpäivää, joten jotenkin automaattisesti ajautuvat vähän enemmän oikealle kuin vasemmalle. Olen ajatellut, etten tähän liitä ohjatun noudon suuntia vaan pelkkä "Tuo"-käsky käsimerkin kanssa pitäisi riittää. Onnistuimme Kiian kanssa saamaan pari onnistunutta toistoa. Oma haasteensa on sitten sen peruuttamisen kanssa. Nyt jos koiran täytyy peruttaa pitempiä matkoja ja tehdä jopa käännöksiä, ei enää riitä, että koira vain siirtyy taaksepäin vaan sen olisi osattava ihan oikeasti peruttaa kävellen. Tämäkin siis nyt työn alle. Nämpän kanssa tein eilen vasemmalle kääntymisiä väistäen. Nämähän ovat olleet meille erityisen vaikeita rallytokossa. Nastan kanssa tein kontaktitreeniä rappusilla. 

Olen tässä joutunut taas kertaalleen miettimään omaa harrastamistani. Viime aikoina koko touhu on taas mennyt sellaiseksi tulos_edellä_treenailuksi, vaikka kaiken tämän pitäisi olla vapaa-ajanviettoa ja sitä kautta ennen kaikkea voimauttavaa sekä rentouttavaa. Nyt sitä on jotenkin unohtanut kaiken sen keveyden. Sitä on jotenkin yrittänyt saada sen viimeisen ykkösen kuin ajaisi käärmettä pyssyyn. Treenit ovat olleet mukavia mutta omien suurien odotusten ja sitä kautta oman jännittämisen vuoksi kokeet ovat olleet aivan karmeita. Jos nyt tässä taas palaisi perusasioiden tykö ja miettisi miksi minä tätä teen, niin voipi olla, että ne viimeiset ykköset molemmille tytöille tulevat nopeammin kuin arvata saatan ja jos eivät tule, niin ei sekään ole maailman loppu. Kiia ja Super saavat sitten olla ikuisesti vain Wannabe TVA:ta.

Kiekumista ja kähinää tokokokeessa

Tällä viikolla olemme treenanneet pääasiassa agilitya niin Kiian kuin Nastan kanssa. Superin kanssa olemme puuhastelleet eteisessä jotain pientä. Keskiviikkona Kiia oli laittanut meidän aksaryhmän vetäjälle viestiä, jossa pyysi kauniisti Tiiaa loihtimaan treeniradalla puomin, koska Kiian mukaan minä VÄITÄN, ettei HÄN osaa tehdä kunnollisia kisapuomeja. Kiia halusi todistaa väitteeni vääräksi. Tiia ihanana koutsina sitten suunnitteli treenin, jossa teimme sen puomin ja useamman kerran. Kiia onnistui tavoitteessaan ja teki onnistuneet kontaktit puomille, kunhan muistin käskeä. Nastakin oli ihan pätevä tyttönen isojen ryhmässä. Kepit menevät nyt ilman verkkoja mutta toki tietysti vielä vahvasti vinossa. 

Olen tällä viikolla ollut hieman flunssainen. Lähinnä yskää ja limaa kurkussa. Perjantaina alkoi vaikuttaa jo ääneen. Ajoin kuitenkin Tervakoskelle SBCAKin hallituksen kokoukseen kälättämään koko illaksi. On meillä kyllä todella hieno porukka kasassa hallituksessa. Näiden naisten kanssa on ilo tehdä työtä yhdessä. Lähdin kotimatkalle vähän vaille kymmenen ja olin kotona yhden aikaa yöllä. Lauantaina noustiinkin ylös jo seitsemältä ja puoli 11 maissa nokka kohti Pieksämäkeä. Siellä vasta tajusin, että hetkinen, hetkinen, mitenköhän ohjaan koiraa kokeessa, kun ei tahdo oikein ääntä lähteä. Paikkaistuminen oli ok. Saimme siitä kympin. Paikkamakuussa kiekaisin maahan-käskyn ja sivulle-käsky oli vielä sitä koomisempi. Ääneni petti koko ajan. Saimme kuitenkin kympin paikkamakuusta. Sitten alkoi alamäki ja sitä riitti. Seuraamisen aloituksessa edessämme oli merkki. Kun liikkuri sanoi, että:"Liike alkaa.", Super nousi seisomaan. Oli vissiin menossa merkille. Käskin Superin sivulle ja liikkuri sanoi tähän, että:"Eipäs alakaan..." Aloitimme uudestaan ja mielestäni seuraaminen oli ihan ok. Pari kolme kontaktin herpaantumista (ei kovin vakavaa, lähinnä sivusilmällä vilkaisua) ja sitten osittain vähän ehkä tiivistä ja yhdessä oikealle käännöksessä irtaantumista. Saimme seuraamisesta 7. Zetassa (i-s-m) maahanmeno jäi tekemättä mutta ei se kyllä minua yllättänyt, koska Super on aika tarkka äänensävyistä. Minulla on maahanmenoon tietynlainen intonaatio, jota en pystynyt toteuttamaan. Super teki kaksi seisomista. Istumiseenhan minulla on täysin huomaamaton jalka-apu. Annan siis käskyn aina astuessani vasemmalla jalalla. Pettämätön tekniikka. Luoksetulossa sitten tapahtui outoja. Taas. Tällä kertaa Super ennakoi ekan stopin juostuaan vain 5 metriä lähdöstä! Siellä se törötti korvat pystyssä taas itseensä täysin tyytyväisenä häntä heiluen. Koska liikkuri ei sanonut mitään, ratkaisin tilanteen antamalla uuden käskyn ja stoppaamalla merkin kohdalla. Loppuperusasento niin luoksetulossa kuin kaikissa muissakin liikkeissä oli vino. Tähän on nyt oikeasti keksittävä jokin ratkaisu. Kotona osaamme tämän todella hienosti mutta sitten kokeessa Super ei tee sitä ihan loppuun asti. Saimme luoksetulosta 5. Ruudusta tuli 9. Kyllä kieltämättä pelotti käskyjen antamiset, koska ääni särkyi kummassakin ja todella pahasti. 

Ohjatusta noudosta tuli 7. Tuomarisetä olisi toivonut enemmän vauhtia + loppuperusasento oli vino + oli nähtävissä hieman saalistamista... Miten niin? Sanoin tuomarille, että hänen olisi pitänyt katsoa siinä kohdin vaikka lintuja, johon tuomari vastasi, että olisihan hän katsonut, jos olisi tiennyt, että juuri tuossa kohdin pitäisi katsella muualle. ;) Metallinoutoon olisi toivottu enemmän vauhtia. Super piti pienen harkinta-ajan mutta toi kuitenkin ilman ylimääräisiä käskyjä. Saimme siitä 7,5. Tunnistusnoudosta tuli myös 7,5. Vauhtia + suora loppuperusasento olisi pitänyt olla kymppiin. Minua nauratti jo ennen kaukoja, että kuinkakohan käy. Super teki kyllä kaikki vaihdot, eikä ennakoinut mutta maasta seisomiseen tarvittiin kaksi käskyä ja sitten Super ennakoi loppuperusasennon. Saimme kaukoista 6. Lopputulos siis 235 pistettä ja kakkostulos.

Koska näyttää pahasti siltä, ettemme saa sitä viimeistä ykköstulosta ennen pentutaukoa, alan jo nyt treenaamaan uusien sääntöjen mukaisia liikkeitä. Eihän se muu auta kuin ottaa härkää sarvista ja komeasti valioitua yhdellä uusien sääntöjen ykkösellä. Seuraavan kerran kun olen flunssassa tai ennen kaikkea kun minulla on äänen kanssa ongelmia, tajuan perua kokeen. Virheet esim. zetassa tulivat kyllä tuosta. Ei se varmaankaan muuten vaikuttanut koiraan, vaikka ehkä ajatteli, että olin jonkin demonin riivaama, kun äänenikin oli niin outo. :'D