torstai 20. marraskuuta 2014

Agilityilta

Eilen oli taas vuorossa agilitya. Ratana oli jokin kisarata, jossa ihan kivasti työstettävää. Radalla myös A ja keinu. Meille alkuun vaikein kohta oli tuo A:n jälkeinen elämä (kasieste takaa ja sitten 9 ja vielä 10 vaikeasti tavallaan "takaa") ja sitten keinun jälkeen, kun tuli mahdoton kiire putkeen ja siinä piti vielä ehtiä tekemään persjättö. Yritin niin, että jätin Kiian keinulle mutta sitten se ei lukenut putkea. Tosiasiassa treenissä nousi esiin meidän todellinen ongelma eli kierrosten noustessa Kiia hutiloi kontaktit. Näihin minun pitäisi pystyä nyt oikeasti panostamaan, sillä muuten olisimme kyllä selvinneet tästäkin radasta todella mallikkaasti.



Nastan kanssa otin pieniä pätkiä sekä kolme neljä kertaa A:n. Nasta on kyllä aivan innoissaan tästä hänen uudesta harrastuksestaan mutta niin olen minäkin. Todella kiva päästä ohjaamaan vähän pienempää koiraa. Superin kanssa tein sitten agilitytreenin jälkeen tokotreenin pihalla. Teimme ohjatun noudon kapulaan tarttumista takaa, sivulle tuloa luoksetuloon yhdistettynä (olen ajatellut opettaa Superin tulemaan suoraan sivulle), merkkiä niin, että takana on ohjatun noudon kapulat sekä luoksetulon ekaa stoppia. Aivan lopuksi teimme yhden hyppynoudon. Super odotettuaan pari tuntia omaa vuoroaan oli kyllä taas niin liekeissä. Voi kun onnistuisimme saamaan tuon keskittymisen ja tarmokkaan ilmeen joskus myös kokeisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti