Aksaa ja hakuilua

Keskiviikkona kylmästä kelistä huolimatta raahauduin aksatreeneihin ja hyvä niin. Meillä oli kyllä varsin kivat treenit. Super pääsi tekemään rataa minikorkeuksilla. Olen nyt ajatellut, että jos Superin hitaus johtuu siitä, että se käy epävarmaksi minun ohjauksesta, niin sittenhän sitä on vissiin harjoiteltava. Niin teimme. Välistä nähtiin jo muille esteille karkaamisia, mistä luonnollisesti Super sai palkan: :P Eikö ole loogista? Taka-ajatuksena minulla on se, ettei agilityssä ole epäonnistumisia. Jos ohjaan huonosti tai huolimattomasti (karkaamiset toiselle esteelle), se ei suinkaan ole koirani vika. Hienoa vain jos alkaa ratkoa tilanteita itse. Kiian kanssa muutoin rata oli varsin sujuva paitsi tuo renkaan jälkeen pitkä kepeille vienti. Jos jäin liian taakse, mentiin hypylle tai putkeen. Jos menin liian eteen, Kiia aloitti pujottelun tokasta tai jopa kolmannesta välistä. Todella vaikea tilanne mutta niin oli ollut kisoissakin tämä monelle koirakolle varsin haasteellinen kohta radalla. 

Agitreenin yhteydessä otin ohjatun noudon suuntia namikupilla, nurmella ruutua sekä yhden tunnarin. Taisinpa tehdä yhden luoksetulonkin molempien kanssa. Vähänhän se on sellaista hätäistä, kun treenaan nyt kahdella koiralla samassa ryhmässä aksaa, niin siihen väliin ei ihan hirveästi aikaa jää muun turinan lisäksi tokoiluun.

 

Eilen menimmekin sitten vuorostaan hakuilemaan. Johan olikin aika päästä hakutreeneihin. Meitä ei ollut kuin Niina, Riikka ja minä mutta saimme varsin kivat treenit vedettyä kaikille kolmelle. En tiedä meneekö uusi filosofiani haun suhteen mehtään mutta nyt kun kokeita ei ole tulossa, voinen kokeilla. Juttelimme nimittäin Niinan kanssa aksatreeneissä tuosta Superin hakuilussa ja mietimme, että koiranhan tulisi saada sille se paras palkka. No mikäs sen parempi palkka Superille kun tyytyväinen mamma. Vaikka Super ei nyt olekaan mikään pidättyväinen koira ja suhtautuu vieraisiin ihmisiin avoimesti, ei se rakasta ihmisiä sillä tavalla kuten esim. Kiia. Olenkin tullut siihen tulokseen, ettei Superin tarvitse rakastaa maalimiehiä (vaikkakin tutut, jo jonkin verran Supraa palkanneet ovat ihquja). Sen ei myöskään tarvitse viihtyä maalimiehellä. Riittää, kunhan pidämme huolen ilmaisun kestosta ja kyllähän tuo akka kehtaa haukkua räksyttää palkkaa maalimieheltä. Kokeessammehan kävi niin, että Super lopetti työskentelyn ensimmäisen maalimiehen jälkeen. Oli sitä mieltä, että hae kuule ihan ite ukkos, kun ei palkkaa tule. Ei tosi. Mielestäni Super kävi vähän epävarmaksi ja lopetti työskentelyn. Nyt pitäisi kertoa tytölle, että se tekee hyvää työtä (sosiaalinen palkka), vaikka sitä ruokaa ei juuri nyt tässä ja heti tulekaan. Niinpä päädyimme sellaiseen treeniin, jossa ensimmäisellä pistolla maalimies ei palkkaa Supraa. Eka piilo oli umpipiilo, jossa Superin ilmaisu takkuili. Kun tulin piilolle, otin Superin haltuun ja pyysin maalimiestä nousemaan pois piilosta. Tämän jälkeen kuljetin Superia ehkä sen kolme askelta, kehuin ja palkkasin itse. Seuraava maalimies olikin "peräänjuoksu". Tähän ei siis muuta kuin haukun aloitus ja palkka maalimieheltä. Toinen maalimies tuli taas suoraan vasemmalle. Tähän taas pitkä ilmaisu ja ei maalimieheltä. Minulta kehut ja palkka. Nyt ilmaisu oli virheetön. Neljäs pisto oli myös suora. Maalimies oli kulkenut takalinjalla piilolle. Emme muuten tallanneet aluetta ja Super oli ensimmäisenä, joten Superin piti pystyä etenemään se 50 metriä ilman high way'tä. Hyvin onnistui. Viimeinen pisto oli myös suora mutta nyt maalimies palkkasi Superin. Neljä ensimmäistä palkkaa oli vähän pienempiä ja viimeisenä tuli sitten iso palkka. Sen saatuaan Super juoksi keskilinjalle minun luokse hakemaan kehuja. Superin ilme oli todella iloinen ja tarmokas. Jos nyt saisimme lisää tällaisia treenejä hyvällä ilmeellä ja vielä ne tottiksen esteet kuntoon, niin kaipa me voimme ensi vuonna kisata myös haussa.

Ei enää mitään ex tempore

On se ihminen kumma, kun aina pitää lähteä kokeilemaan kepillä jäätä. Ei siitä tule kuin paha mieli... tai no joo, tuli siitä ensin hirveän hyvä mieli mutta sitten suuren suuri pettymys, kun onnetar ei ollutkaan suotuisa meille. Lauantaina ajoimme tyttöjen kanssa Pieksämäelle treenaamaan tokoa. Teimme kaikki liikkeet lähes kokeenomaisesti. Treeni meni hienosti ja hyvin mielin voinen lähteä tulevan viikonlopun tokokokeisiin. Lauantaina kisaan Kiian kanssa Pieksämäellä ja sunnuntaina Superin kanssa Kangasalalla. Illasta sain sitten soiton Mäntästä, että meille olisi jälkikokeeseen paikka. Sain asiat järjestymään niin, että päätin ottaa paikan vastaan. Superhan on ajanut tänä vuonna yhteensä kolme jälkeä, joista kaksi keväällä ja yhden nyt EK-kokeessa. Ajattelin, että jospa se nyt onni olisi myötäinen ja saisimme edes yhden pk-koularin tältä kaudelta. Koe alkoi jäljellä. Janalla Super lähti vetämään oikealle. Siinä edessä oli sellainen karahka, johon liina sitten tarttui. Liinan nyppäsystä Super kääntyi takaisin (otti sen ilmeisesti kieltona) ja pyysin Superin takaisin luokseni. Selvitin liinan takaisin käteeni ja lähetin uudestaan. Super lähti etenemään hiljalleen ja nosti jäljen. Se oli nyt sitten takajälki. Pyysin tulemaan luokseni ja nostatin jäljen oikeaan suuntaan. Saimme janasta 32 pistettä. Alkuun maasto oli helppoa kangasmetsään mutta sitten tulimme hakkuuaukiolle, jonne oli tehty yksi kulmakin. Sieltä löytyi myös neljäs keppi. Super selvitti hienosti koko jäljen työskennellen todella rauhallisesti. Aikaa meillä meni n. 15 minuuttia ja jäljeltä nousi siis kaikki kuusi keppiä.

Esineruudussa oli hieman sikailun makua, kun Super haukkui minulle ja meinasi hyppiä vasten. Jätti myös luovutuksen kesken eli luovutti molemmat esineet maasta käsin. Pieni porsas. Saimme esineruudusta ansaitusti vain 25 pistettä. Sitten lopuksi olikin tottis. Nostatin Superia vähän ennen tottista mutta se ei auttanut. Jos kentälle mennessä Super alkoi vilkuilla esteitä. Seuraamisessa jätätti takaisin tullessa, sillä sillä kohdin olivat myös esteet. Saimme seuraamisesta tyydyttävän. Liikkeestä istumisessa jouduin antamaan vartaloavun, kun Super meinasi ennakoida istumisen. Itse istuminen ja loppuliike meni hyvin. Saimme tyydyttävän. Liikkeestä maahanmenon Super ennakoi niin, että alkoi jättäytyä seuraamisosuudella taakse, jolloin annoin sitten käskyn. Myös luoksetulo olisi saanut olla nopeampi. Saimmekohan siitäkin tyydyttävän. Liikkeestä seisomisessa ei ollut ongelmia. Saimmeko siitä erittäin hyvän. Tasamaannoudossa ei ollut ongelmia. Metrisen Super kiersi molempiin suuntiin ja A:nkin teki vain toiseen suuntaan. Eteenlähetyksessä Super ei oikein hahmottanut minne pitäisi mennä, sillä kenttä oli yhtä nurmituppoa tupon perään, eikä selvää kentän päätyä ollut havaittavissa. Jouduin antamaan toisen käskyn, jolloin Super eteni mutta silloinkin selkeästi vinoon. Saimmeko siitä tyydyttävän. Paikkamakuussa Super ennakoi loppuperusasennon, kun jalkani osui Superiin mennessäni Superin sivulle. Saimme tottiksesta vaivaiset 62 pistettä, eikä tulosta.

Tätä tietysti mietin, että miten nyt tällä kertaa Super suoriutui noista muista osioista noin huonosti. Sitten puhuttuani pitkään puhelimessa Mirkun kanssa tajusin, että olemmehan me toki saaneet parempiakin pisteitä tottiksesta mutta silloin yleensä takana on ollut enemmän treeniä. Nyt kun tuosta metrisestä on tullut meille mieletön peikko, alkaa se näkyä myös muissa liikkeissä. EK-kokeessa onnistuimme kaikkien seuraamista vaativissa liikkeissä hienosti ainakin ne seuraamisosuudet sekä myös eteenlähetys onnistui hienosti sekä A mutta olimmekin ehtineet käydä treenaamassa kyseisellä kentällä sen pari kertaa ennen koetta. Vieraalla kentällä itse kenttään ei liity virettä nostattavaa elementtiä, jolloin sen pohjan tulisi olla vahvempi, jota se ei nyt ole. On varsin epäreilua koiralle viedä sitä koetilanteeseen vieraalle kentälle niin, ettei sillä ole edes rahkeita suoriutua liikkeistä sillä tasolla, mitä se parhaimmillaan osaa. Jospa sitä nyt ihan oikeasti unohtaisi haaveet pk-koulareista tältä kaudelta ja keskittyisi vaikka nyt siihen tokoon. Rakentelisi sitä pk-tottista tai ennen kaikkea estevarmuutta pikku hiljaa talven aikana. Pitänee aloittaa ihan makkaran syönnistä metrisen lähellä, kun kerran se nyt tuntuu niin kovasti tyttöä ahistavan. Toisaalta tulee mieleen, että olenko jopa itse tämän ongelman rakentanut omalla käyttäytymisellä ja kauhullani kyseistä estettä kohtaan...

Kävin muuten myös Kiian kanssa treenaamassa kyseisellä kentällä esteitä ja eteenlähetystä. Tuolla viirupäällä ei taas järki paljon päätä pakota vaaan yli mennään, että kuuluu vain viudahdus. Myös eteenlähetys oli todella hieno. Jos vain ehtisi vähän jälkeä Kiialle ajamaan, niin voisinhan yrittää edes Kiian kanssa saada vielä tälle kaudelle JK2:sen.

Uu-la-la-la ai laav juu beibi

Kyllä eilinen agilitytreeni pisti laulamaan. Kiia oli kyllä taas niin pro kentällä. Meno on helppoa, vaivatonta, innokasta ja taitavaa silloin, kun minä osaan ohjata. Yllättääkö? Kukaanhan ei usko meidän agilitytulosten perusteella, että me jotain ihan oikeasti osataan... Mutta kyllä me ainakin eilen saimme paljon kehuja niin kouluttajalta kuin treenikavereilta. Tämähän oli Kiialle vasta toinen treenikerta tälle vuodella ja silti selvisimme melko haastavasta radasta (ks. kuva alla). Kuvassa tuo A:n edessä oleva hyppyeste ei ollut kyllä noin vinossa vaan melko lailla A:n edessä. 

Tein samaa rataa myös Superin kanssa minikorkeuksilla. Ajattelin, että jos Superia jähmeyttää minun ohjaus (käy epävarmaksi, niin ehkä me alamme hakea itse ongelmaan hoitoa eli varmuutta asiaan). Superhan tekee jo varsin kivalla temmolla ja hienolla hyppytekniikalla ihan 65 senttisiä hyppyjä etenemisharjoituksia mutta kun kuvioon astun minä ohjauksineen, käy koira liian kuuliaiseksi ja seuraa tunnollisesti ohjaustani. Se on sellainen nenästä vedettävä malli tuo minun Super agilitykoirana.

Agilitytreenin yhteydessä tein esteen kiertoa ja siitä sitten luoksetulon stoppeja, hyppynoutoa agilityesteellä sekä ohjatun noudon merkkiä niin, että kapulat olivat ihan merkin lähellä. Superilla toimi palkkana pallo ja saimme todella kivan treenin aikaiseksi. Super lähti kiertoon todella hienosti ja kovalla vauhdilla. Teki varsin hyvät stopit ja maahanmenot. Hyppynoudossa nyt osasi jopa tiputtaa kapulan paluussa. Aikaisemminhan Super ei ole tiputtanut kapulaa, vaikka olen heittänyt pallon, patukan tai ihan namipalan taakseni. Nyt tyttö on selvästi ymmärtänyt, että näin saa tehdä, jos äiti tuolla tavalla tavaroita taakseen viskelee. Myös merkille menot olivat yllättävän nopeita. Jos nyt tekisi enemmän tällaista vauhdikasta treeniä, niin saattaisi muuttua Superillakin ilme tietyissä liikkeissä. Tein samanlaisen treenin myös Kiian kanssa... aivan... yritin siis jälleen kerran palkata Kiiaa pallolla luoksetulon stopeissa. Ei toimi ei. Kiiahan alkaa kytätä ja hiipii koko ajan eteenpäin. Pallopalkka luoksetulon stopeissa on ehdoton ei Kiian kanssa. Miksi en voi tätä muistaa? Metallinoudossa oli yhtä sun toista ongelmaa (tiputteli kesken matkan, tuli riman ali, piti harkinta-aikaa), joten annoin asian olla. Yritetään uudestaan tulevana lauantaina Pieksämäellä treeneissä. Ohjatun noudon merkkitreeni oli ok.

Tandemtokoilua ja palastelua

Taisipa minun vatsan oireilu johtua lauantai-iltana naamaani ahtamasta KOKONAISESTA pitsasta, kun jo eilen olin kuitenkin kunnossa. Ahneella on p....nen loppu. :P

Eilen innostuin vetämään merkki-, tunnari- ja kaketreeniä samanaikaisesti Kiian ja Superin kanssa meidän takapihalla. Käskin ensin tytöt merkille ja siitä palkka tai sitten välistä siitä suoraan noin 20 metrin päähän tunnareille. Tunnareita oli maassa noin 8-10 + kaksi omaa. Ensialkuun tytöt vähän ihmettelivät mutta kyllä ne pian jutun juonesta pääsivät kiinni. Kiiakin teki kiireestä huolimatta tarkkaa työtä ja toi aina oman. Super ei nyt tuosta kilpailutilanteesta niin hirveästi kierroksia ottanut mutta olipahan vaihtelua tämäkin. Tätä sitten jatkettiin ja välistä otettiin kakeja tandemina. Laitoin siis tytöt vierekkäin makaamaan ja käskyn molempia. Olipa kiva katsella, kuinka hienosti tytöt osasivatkaan kaken vaihtoja. Kuvasin pienen pätkän kamerallekin. Siirtelen tänne, kunhan joudan, jos joudan.

Tänään vuorostaan kävelimme pienempien poikien ja tyttöjen kanssa sataman puistoon, jossa pojat leikkivät kiipeilytelineessä ja keinussa ja tytöistä Kiia ja Super pääsivät tekemään seuraamista, zetan jääviä sekä ohjatun suuntia namikupeilla. Nyt Super lähti jokaisella kerralla aina oikeaan suuntaan ja laukalla. Selkeästi nämä pari treeniä on auttanut Superia samaan itseluottamusta näihin suuntiin. Tein samanlaisen treenin myös Kiialle, sillä ei tuollaisesta helpotetusta treenistä nyt hirveästi varmaankaan haittaa ole. Huomenna jos ottaisi agilitytreenien yhteydessä luoksetulon stoppeja, hyppynoutoa ja ohjatun merkkiä + kenties kapulan korrektia nostamista, niin hyvä olisi. Teimme muuten ennen satamaan menoa pk-pressuestettä tandemina. Molemmat tytöt pääsivät ongelmitta 80-senttisen yli. Kerran jopa ihan vierekkäin... siis pallon perässä.

Lahjattomat treenaa

Niinhän se menee vai meneekö? Meidän kohdalla pitäisi kuitenkin sanoa, että lahjattomien tulisi treenata. Viime viikkoina olen kunnostautunut koesaralla mutta treenaamaan en ole päässyt kovinkaan usein. Nyt poimin sitä mitä olen kylvänyt eli nollatuloksia yksi toisensa perään. Viime viikon lauantaina kävimme Kiian kanssa tokokokeessa Jyväskylässä ja saimme toisen ykköstuloksen. Kokeessa oli paljon hyvää mutta myös paljon korjattavaa. Pisteet kuitenkin riittivät nippanappa ykköseen ja se nyt saa kelvata. Sunnuntaina olikin vuorossa jälkikoe ja Kiialle vuoden ihan ensimmäinen jälki. Jäljeltä nousi kolme keppiä ja sitten menimme hukkaan tai suoraan sanoen siinä risukossa minä hukkasin koirani ja jonkin aikaa sitä etsittyäni Kiia löysikin minut... Kyseli ihmetellen, että mitä ihmettä tein siellä kohdin metsää. Oli siis jättänyt jäljen kesken ja lähtenyt minua etsimään. Yhdessä hieman hankalammassa kohdassa nimittäin päästin liinan vapaaksi ja yritin pysyä tytön perässä mutta tämä oli virhe. Virheistä oppii, jos oppii.

 

Esineruudusta nousi kuitenkin kaksi esinettä ja tottiksestakin saimme pisteet kasaan mutta kolmella kepillä ei tule tulosta, vaikka kuinka sitä haluaisi. Yritin toki nostattaa oletetulla loppusuoralla jäljen uudestaan kulkemalla poikkisuuntaisesti tienvierusta pitkin mutta törmäsimme vain marjastajiin, eikä Kiia enää pystynyt nostamaan sitä oikeaa jälkeä. Tämä tosiaan oli Kiialle vuoden ensimmäinen jälki, joten ei kai sen isompia odotuksia voinut minua tosiasiassa olla. Koirallekin ehkä jossain määrin epäreilu tilanne joutua heti kisajäljelle vuoden tauon jälkeen...

 

Tiistaina kävimme taas tokoilemassa ja nyt paketti oli vuorostaan aivan levällään. Pitänee nyt ihan oikeasti alkaa työstää tuota tyttöä, jos mielin siitä valion tehdä. Tiedän monen epäilevän minun onnistumista mutta fakta on se, että Kiia on teknisesti todella taitava, niin halutessaan/minun onnistuessa ohjata sitä ja säädellä sen virettä. Minulta on vain vienyt aika paljon aikaa päästä tuon tytön pään sisälle, emmekä nyt ehkä kuitenkaan ihan ahkerimmasta päästä treenaajia... Monen asian olen jättänyt puolitiehen ja oikonut mutkia. Nyt sen kyllä huomaa ja siitä saa maksaa loppujen lopuksi aika kovan hinnan. Näitä ovat esim. perusasentojen ennakoinnit/vinoudet, kapulan levoton kuljettaminen, tunnarin pureskelu, seuraamisen käännökset, ruudun paikan epämääräisyys... Lista on loputon.

 

Tänä viikonloppuna olikin Superin vuoro olla estradilla. Tänä kautena meidän hakutreenit ovat jääneet ihan muutamaan treeniin keväällä ja nyt syksyllä olemme päässeet treenaamaan ruhtinaalliset kaksi kertaa. Tältä pohjalta lähdimme sitten kuitenkin hakukokeeseen. Ensimmäisen ukon jälkeen Super ei enää uponnut laisinkaan metsään ja meidän homma jäi siihen. Meillä on selkeästi se vanha kunnon kroonisesti vaivaava maalimiesmotivaatiopula taas kehissä. Toisaalta enpä ole sitä hirveästi ollutkaan korjaamassa tänä kesänä. Mutta ei tässä kaikki. Olinpa sitten innoissani vaihtanut Kiian paikalle Superin (Kiia vähän ontui oliko se nyt keskiviikkoiltana jalkaansa, niin vaihdoin sitten lennosta Superin piirinmestaruustokokokeeseen). Superhan ei ole treenannut tokoa sitten Jyväskylän kokeen. Onneksi lievä vatsatauti pelasti minut uudelta nöyryytykseltä ja epäonnistumiselta ja jouduin jäämään kotiin. Tosi asia on, ettei ole kovin reilua koiraakaan kohtaa joutua koetilanteeseen liian kepposin taidon. Jospa nyt sitten seuraavan kerran tytöillä oli edes teoreettiset mahdollisuudet suoriutua tehtävistään. Varmaan tällainen luottamus koiraan ja sen osaamiseen näkyisi myös minussa, jolloin itse koesuoritus ei olisi lähes lamaannuttavan jännittävää.